Geologi Olli Äikäs on tehnyt tänne kolme artikkelia Muuruveden kallioperästä. Tässä artikkelissa selostetaan kallioperäkartoituksen historiaa. Toisessa artikkelissa on esitelty tarkemmin itse kallioperän koostumusta ja kolmannessa on kerrottu joistakin Muuruveden kallioperän erikoisuuksista sekä kirkon rakennukseen käytetyistä kivilajeista.
Geologinen komisioni – nykyinen Geologian tutkimuskeskus (GTK) – teki Muuruveden seudulla kallioperä- ja maalajitutkimuksia jo runsaat 100 vuotta sitten. Työt olivat osa geologista kartoitusta, jonka tulokset julkaistiin Suomen geologisen yleiskartan 1:400 000 –mittakaavaisina karttoina ja niiden selityskirjoina. Karttalehtien raja halkaisi Muuruveden seudun niin, että länsiosa kuuluu lehteen C3, itäosa lehteen D3. Karttojen selitykset ovat ladattavissa GTK:n ”Hakku” –palvelusta; hakusanana voi käyttää tekijän nimeä. Mittakaavan vuoksi kartat eivät ole kovin yksityiskohtaisia.
- Frosterus ja Wilkman 1917 Maalajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1915)
- Frosterus ja Wilkman 1917 Maalajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1915)
- Frosterus ja Wilkman 1920 Kivilajikartan selitys, D4 Joensuu (ruotsiksi 1916)
- Frosterus ja Wilkman 1924 Kivilajikartta, D4 Joensuu
- Brander 1934 Maalajikartta, C3 Kuopio
- Brander 1934 Maalajikartan selitys, C3 Kuopio
- Wilkman 1935 Kivilajikartta, C3 Kuopio
- Wilkman 1938 Kivilajikartan selitys, C3 Kuopio
Muuruveden seudulla kartoitusten kenttätöitä tekivät Uno Makkonen vuonna 1899 ja Arvid Pönnelin vuonna 1900 sekä valtiongeologi Wanold Wrydon Wilkman, joka kartoitti Murtolahden-Pieksänkosken-Halunan jaksoa perusteellisemmin vielä 1928–1931.
Kenttätyössä laadittuja tarkempia mutta julkaisemattomia karttoja on ladattavissa GTK:n ”Hakku” –palvelun osasta ”Karttapiirrokset”.
Kuopiossa koulunsa käynyt Uno Makkonen kartoitti polyteknillisten opintojensa kesätöinä 1899 Muuruveden aluetta Talvisalosta etelään Riistaveden suuntaan (karttapiirros 0253).
Apulaisgeologi August Arvid Pönnelin kartoitti kallio- ja maaperää enimmäkseen Etelä-Savossa, mutta työskenteli vuonna 1900 Rautavaaran ja Nilsiän alueilla; osa tästä urakasta kului Kurikkaniemellä, siis nykyisellä Muuruvedellä (karttapiirros 0051).
- ”Nahkuri”, vuori-insinööri, patenttijohtaja; Uno Heikki Makkonen; Kirjeitä Suomesta ja maailmalta vuosina 1894 – 1911; Perttu Peitsara; Jyväskylä v. 2012
- Karttapiirros 0253
- Karttapiirros 0051
GTK:n kallioperäkartoittajien nykyinen sukupolvi sanoo näin: ”Kallioperäkartoitus ja paljastumahavainnointi tarkoittavat sitä tavallisesti geologin kenttätyöhön liittyvää mielikuvaa: kuljetaan maastossa vasaran kanssa, piestään sillä kiviä, otetaan näytteitä ja kirjoitetaan muistiinpanoja mustakantiseen kirjaan. Muistiinpanot tosin tehdään nykyaikana suoraan tietokantaan, joko maastotietokoneella tai älypuhelimen sovelluksella.” Edelleen: ”Maastotallennin on korvannut paperiset havaintolomakkeet, muuten geologin maastotyö on periaatteessa täsmälleen samanlaista kuin 100 vuotta sitten”.
Nykyään liikkuminen on helpompaa paremman tiestön ja etenkin metsäteiden ansiosta, havaintojen paikannus perustuu satelliitteihin ja maastotietokoneesta ja puhelimesta saa kaiken aikaisemman havainto- ja karttatiedon kartoituksen avuksi. Näistä eduista huolimatta itse kalliopaljastumalla havainnon teko ei ole muuttunut: omasta taidosta ja kokemuksesta riippuu, mitä kalliossa näkee. Wilkmanin kartat ja havainnot ovat useimmiten päteviä nykyäänkin, kunhan niiden tarkka sijainti vain on selvillä (”rinteessä Vihtori Pasasen maalla” kyllä löytyi; katso kuva). Sadan vuoden takaiset kartoittajat kulkivat maastoon jalan, hevoskyydillä tai soutuveneellä, usein paikallisten apumiesten avustamana.
Esimerkkinä vanhoista ajoista olkoon W.W. Wilkmanin havaintopäiväkirjan yhteenveto matkoista ja retkistä kesäkuulta 1928 (linkki karttapiirrokseen selosteen alla):
3.-4.6. Junalla Helsingistä Kuopioon. Kalervo-laivalla Kuopiosta Pieksänkoskelle, jossa asunto Hakkaralassa (Kusti Hakkaraisella).
5.6. Retki W-päin Pienen Pieksänjärven S-puolelle.
6.6. SSW-päin Joutenlammelle ja Vyyhtjärvelle.
7.6. NE-päin Myhkyrinpään kallioille.
8.6. S-päin Tihvonjärvelle.
9.6. SW-päin Temojärvelle.
10.6. Sunnuntai.
11.6. Retki SW-päin Temojärven SW-puolelle; paluu Temojärven SE-puolitse Pieksänkoskelle.
12.6. Rankkasade; lyhyt retki NE-päin Myhkyrin E-puolelle.
13.6. Retki SW-päin Temojärven ohi Rouhialan tienoille.
14.6. Retki veneellä W- ja SW-päin Ruuskansaloon.
15.6. Sadepäivä; karttapiirustusta ja kivinäytteiden pakkausta.
16.6. Kalervo-laivalla Pieksänkoskelta Kuopioon.
Vanhan yleiskartoituksen jälkeen Outokumpu Oy:n Malminetsintä tutki 1960- ja 1970-luvulla joitakin malmiaiheita ja kartoitti kallioperää Murtolahdessa ja Muuruvedeltä itään sijaitsevilla alueilla. Itse otin osaa Outokummun ja sittemmin GTK:n malmitutkimuksiin Murtolahdessa 1975–1977. Tulin kulkeneeksi W.W. Wilkmanin jälkiä sekä myös alueilla, joilla hän ei ollut käynyt. Tämän seudun kallioperän kiinnostava geologia johti sitten vuonna 1978 muuttooni Espoosta Kuopioon aloittamaan 1:100 000 –mittakaavaista kallioperäkartoitusta Juankosken kartta-alueella.
2000-luvulla GTK luopui painetuista kartoista siirtyen numeeriseen karttatuotantoon. Kallioperäkartta tuotetaan ja päivitetään paikkatieto-ohjelmistoilla ja jaetaan käyttöön verkkopalvelimien kautta. GTK:n verkkosivuilta kartta-aineistoja löytyy ”Hakku” –palvelusta (”Paikkatietotuotteet”) sekä jakelukanavista ”Maankamara”, ”Bedrock geology” ja ”Mineral deposits and exploration”.
GTK:n aineistoja on myös Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkuna –palvelussa.
Sadan vuoden kuluessa arkistoihin, julkaisuihin ja tietokantoihin koottu geologinen, geofysikaalinen ja geokemiallinen havainto- ja mittausaineisto vaikkapa Muuruveden seudulta alkaa vasta nyt olla tehokkaasti käytettävissä hyväksi, kun suuri osa havainnoista ja mittauksista on saatu numeeriseen muotoon ja paikkatieto-ohjelmien kautta laajaan käyttöön. Numeerisiin karttoihin on voitu liittää ominaisuustietoa esimerkiksi kallioperän kivilajeista. Hyvä esimerkki tästä ovat GTK:n karttapalveluiden kallioperäkartat, joiden kivilaji- ja ikäryhmäluokitteluihin on päivitetty kotimaassa ja kansainvälisesti hyväksyttyjä nimityksiä sekä jaotteluja. Numeeristen aineistojen penkominen verkkopalveluista tosin edellyttää monelta osin ammattiosaamista, mutta kyllä niistä tavan kansalainenkin pienellä harjoittelulla saa selvää.
Olli Äikäs
