Västinniemen Alapaikalla syntynyt opettaja Lauri Pekka Miettinen on kirjoittanut muistiinpanoja lapsuutensa aikaisesta kalastuksesta. Luvan muistelmien julkaisuun on antanut Alapaikan nykyinen isäntä Erkki Miettinen, muistelmien kirjoittajan veljenpoika.
Artikkelin lopussa Aarne Hagmanin muokkaama kartta kalastuspaikoista, joihin punaisella pisteellä merkitty apajat.
Lauri P. Miettisen muisteluksissa kerrotaan nuottakalastuksesta 1900 -luvun alussa Västinniemen ja Muuruveden vesillä. Kuten tarinasta käy ilmi, nuottaverkotkin kudottiin itse puhdetöinä. Myös nuottaköysien teko oli työlästä puuhaa. Köysi tehtiin halkaistusta puun juuresta, joka keitettiin. Kotiseutumuseon kokoelmissa on Västinniemestä Hirvosilta lahjoituksena saatu juuresta tehty nuottaköysi.
Alla kalastustarinat lyhentämättömänä sellaisena kuin Lauri Pekka Miettinen on ne kirjoittanut.
Tekstin alla on kartta, johon on merkitty siinä mainitut paikat.
Muistelmia kalastuksesta vuosilta 1910 – 1930
“Muistan hyvin 70 vuoden takaa sen päivän, kun naapurin mies, Antti Vartiainen, tuli meille kylään ja rupesi tuumimaan isäni kanssa yhteisen nuotan laittamisesta. Olin siinä lähellä, kun hän sanoi: Laitetaanpa myö, Hermanni, se yhteinen nuotta. Se oli alkuun lähtö. Verkkoja ruvettiin kutomaan puhdetöinä. Aikaa siinä meni, mutta vihdoin nuotta oli valmis. Kesällä tarvittiin nuotalla kolme miestä, perämies, airo- ja köysimies. Vakiintunut tapa oli, että perjantai-iltana lähdettiin nuotalle työpäivän päätyttyä.
Sorsalahti oli läheisin kalastuspaikka, siinä oli monta apajaa. Kullakin apajalla oli oma nimensä, esim. Hapokka, Kusiaislahti, Ruohoniemi, Puronsuu, Levälahti, Peltoniemi ja Haasianiemi.
Kesäisenä yönä vedettiin n. 6 tai 7 apajaa. Tärkeintä oli, että saatiin kukkokalat lauantaiksi, samoin keittokalat. Joka toisella kerralla oli Harjulta kaksi miestä, useinkin Antti ja Eenokki. Seuraavalla kerralla oli taas meiltä kaksi miestä, isä-Hermanni oli melkein aina, me pojat olimme vuoron perään toisena.
Kesäisenä yönä oli nuotanveto mukavaa hommaa, varsinkin, jos saatiin kaloja, mutta pimeät syksy-yöt olivat peräti ikäviä siinä puuhassa. Ikävällä muistelen monia syksyisiä pimeitä öitä ja oloani yksin köysiveneessä. Erikoisesti on jäänyt mieleen ikävä muisto eräästä lokakuun yöstä, kun olimme nuotalla Ryvänsaaren ja Sorsasaaren rannoilla. Oli kylmä yö, räntää satoi ja paleli. Pata oli mukanamme ja keitettiin kalakeitto siinä yhden, kahden tienoilla yöllä.
Olin kehityskykyinen nuorukainen, joten sellainen yökalastus ei miellyttänyt. Syksyöinä käytiin myöskin Valkeisen lammissa vetämässä pari apajaa vähän niinkuin salaisesti.
Loka-marraskuussa vedettiin päivällä muikkunuottaa Inganselän saarten rannoilta,.
Aittosaaressa keitettiin joskus rantakalaa, se oli hyvää, koska siihen pantiin paljon voita.
Kun lokakuulla järvet jäätyivät, lähdettiin rahenuottaa vetämään, siihen hommaan tarvittiin 6 miestä ja 2 hevosta rekineen. Kun jää oli 10cm paksuista, niin se oli parhaimmillaan, se kesti jo hevosen ja nuottareen painon. Minulla oli mukana omatekoiset luistimet ja panin ne joskus jalkaani, kun uitin salkoa avannosta toiseen.
Rahenuottaa käytiin myös vetämässä Muurutselästä, siellä oli monen monta apajaa. Kerran putosin pieneen avantoon Pirttisalmessa. Vaatteet kastuivat ja piti mennä lähellä olevaan seppä Turusen mökkiin lämmittelemään ja kuivattelemaan itseäni. Turusen emäntä antoi miehensä kuivat, puhtaat alusvaatteet, jotka sitten palautin.
Rahenuotalla saatiin tavallisesti särkiä ja ahvenia sekä jokunen hauki ja lahnojakin. Kesällä kalat jaettiin rannalla, mutta talvella, siis rahenuotalta tultua ne jaettiin lämpimässä tuvassa. Jaon suoritti useinkin Harjun Antti, joskus meidän isä. Nuottaa säilytettiin nuottakodassa, joka sijaitsi Kusiaissaaressa laivalaituria vieressä.
Kuten kertomuksesta käy ilmi, olivat Antti Vartiainen ja isäni innokkaita nuottamiehiä, eikä koskaan tullut erimielisyyksiä. Tämä yhteistyö kesti noin 25 vuotta, mutta sitten vanhojen miesten voimat rupesivat uupumaan eikä toinen sukupolvi enää kauan jatkanut nuottayhtiön toimintaa, vaan se raukeni aikanaan, noin v. 1935 tienoilla.
Rysä- ja verkkokalastus
Keväällä jäiden lähdön aikaan laitettiin rysät järveen ja saatiin haukia ja siten ensimmäiset kalakeitot pitkän talven jälkeen. Oli myös muutamia särysverkkoja, joilla saatiin särkiä ja ahvenia. Oli myöskin muutamia lahnaverkkoja, joista kutuaikaan saatiin lahnoja. Lahnaverkosta tehtiin kolmionmuotoinen katiska keppien avulla. Toinen verkko laitettiin aitaverkoksi, joka ohjasi kalat katiskaan, jota sanottiin pesäksi. Jos hyvin onnisti, saattoi pesästä saada parikymmentä lahnaa, jopa enemmänkin.
Oli meillä pitkäsiimakin, mutta ei sitä kovinkaan paljon käytetty, lienee antanut heikon tuloksen.
Kansakoulusta päästyäni tein pajunvarvuista vihtamertoja, joilla pyydettiin keväisin kutuaikana ahvenia ja särkiä, niitä sai n.s. turoista aika hyvin. Onkimistakin harrastin jonkin verran poikasena ollessani, mutta en saanut silloinkaan hyvää tulosta. Ei myöskään uistimella saatu montakaan kalaa, joten en ole siihen touhuun kovin innostunut. Tuulastusvälineitä meillä ei ollut, siksi siitä en voi kertoa enempää.
Rautalankakatiskat ovat myöhäisemmän ajan välineitä, samoin iskukoukut, virvelit ym. välineet.
Nämä muistelukset olen kirjoittanut siltä ajalta, jolloin olin vielä syntymäkodissani, Alapaikalla, olemassa ja elämässä.
Vihdissä, joulukuun 20. päivänä 1980
Lauri Pekka Miettinen”
Muistelussa mainitut paikat kartalla
Voit zoomata ja liikutella upotettua karttaa ja laittaa päälle/pois eri karttatasoja
