Papintie

Papintie lähtee kirkonmäeltä kirkkoa vastapäätä entisen Terveystalon vierestä Pappilan rantaan. Tien risteyksessä oli oikealla puolella mäen alla kirkkolähde, jossa kirkkoon tulijat kävivät virkistäytymässä, huuhtelemassa kasvojaan ja jalkojaan ennen kirkkoon menoa. Kirkkolähteestä johdettiin aikanaan vesijohto pappilaan.

Vanha ilmakuva Papintiestä, Erkki Luukkosen kokoelmat, kuvaaja tuntematon. Tien päässä oikealla reunassa näkyy vanha pappila. Tien alussa vasemmalla puolella puiden katveessa Seppä Savolaisen talo ja paja. Tunnistatko muita rakennuksia?
Papintie, dronekuva, Jukka Kraemer, 2016. Papintie alussa puiden siimeksessä, tien päässä oikealla Vanhan pappilan rakennukset.

Terveystalo rakennettiin Ruotsin kansan avustuksella heti sotien jälkeen. Terveystalossa toimi nimensä mukaisesti aluksi vähän aikaa myös lääkärin vastaanotto terveyssisaren vastaanoton lisäksi. Koululaiset kävivät rokotuksissa Terveystalolla luokka kerrallaan. Rokotukset hoiti terveyssisar Elsa Kekäläinen, jota myös Piikki-Iitaksi kutsuttiin.

Terveystalo on ollut vuosikymmeniä yksityisomistuksessa, nykyään rakennus on tyhjillään.

Suomen Huolto ryn lahjoituskyltti Terveystalosta. Kotiseutumuseon kokoelmat. Kuva Anna Koivukoski 10.10.2022
Terveystalo 10.10.2022, kuva Anna Koivukoski

Tältä näyttää entinen seppä Savolaisen paja nykyään ja on yksityisomistuksessa. kuva Anna Koivukoski 9.5.2020

Vanha pappilarakennus on rakennusmestari K.A. Honkavaaran (ent. Hall) suunnittelema, samoin kuin monet muutkin kylän merkkirakennukset, kuten nykyinen Kylätalo ja toinen vanha koulurakennus Pienen Traktorin Puodin vieressä. Entisessä pappilassa toimi Eva Turusen Pellavapuoti 1990-luvulla. Nykyäänkin vanha pappila on yksityisomistuksessa.

vanha pappila kuvattuna järveltä päin , kuvaaja tuntematon

Kirkon ensimmäisten urkujen urkupillistö on nähtävissä Vanhan Pappilan aitan seinässä. Urut ovat nähtävillä Kotiseutumuseolla, mutta pillit eivät mahtuneet museoon sisälle.

Kirkon ensimmäisten urkujen urkupillistö, kuva Päivi Hagman, 30.5.2022